| Päiväys | Tulos | Tarkastaja | Huomioita | Veden korkeus | |
|---|---|---|---|---|---|
| 31.05.2015 |
|
Puutteita | Jarmo | pienten säätämisten jälkeen perjantaina 29.5.2015 Auhtolan LVI liike vaihtoi venttiilin. Meistä lohijärviläisistä ei ollut ketään paikalla asennuksen aikana. Laskua asennuksesta ei ole vielä saatu mutta tulee varmaan aikanaan meikäläisen kotipostiin. Lauantaina 30.5 menin padolle Heikki Savelan ja Aimo Niskasen kanssa ja todettiin seuraavaa: Tultiin siihen johtopäätökseen että uusi venttiili ei toimi tai jostain syystä putki on tukossa. Jos venttiilissä vika niin se on kiinni koko ajan eli ei aukea. Tilanne on vähän vaikea kun venttiili on toimitettu meidän puolesta eli Auhtolan LVI liikkeellä ei ole venttiilin suhteen vastuuta. He vain ovat vaihtaneet osan ja ovat tehneet sen minkä heille on kuuluu. Stenbergin Hannu ei päässyt tänään padolle ja ehkä hänellä on jotain ideaa missä voisi olla vika. Otan vielä Hannuun huomenna yhteyttä ja jos vaikka hänen kanssa huomenna käydään padolla ja sekataan tilanne. Heikillä oli yksi ajatus että hän saa sellaisen…. mikä sen nyt olikaan sellaisen käärmeen tai ”muovipötkylän” joka työnnetään alaputken päästä ja se on niin pitkä että ylettyy putkea myöten vaikka yläkaivolle saakka. Sillä saadaan sekattua se että onko venttiili auki tai kiinni ja sekattua aukeaako se ollenkaan. Jos ei mitään muuta kuulu ja tai tapahdu niin Heikin kanssa menen padolle maanantaina 1. kesäkuuka kello 10.00. Muille kiinnostuneille tervetuloa. |
1,00 cm |
| 23.05.2015 |
|
OK | jari | Ok. Tuotu uusi venttiili kaivolle. |
1,00 cm |
| 10.05.2015 |
|
OK | Jarmo | Laitoin suuremman venttiilin täysin auki 1.1.2015 ja sen jälkeen vesi laskenut noin 2 cm / vuorokausi. |
-6,00 cm |
| 02.05.2015 |
|
OK | jari | Iso putki auki. Pato ok |
3,00 cm |
| 23.04.2015 |
|
Puutteita | Jarmo | Pienemmän putken venttiili ei toimi. No hätä. |
2,00 cm |
| 21.04.2015 |
|
OK | Jarmo | Pienempi venttiili on rikki. Kävi seuraavanlaisesti: Suurempaan putkeen pumppasin veden ja sain lapposysteemin toimiaan. Jätin suuremman venttiilin auki 1/4. Padolla kaikki näytti hyvältä |
4,00 cm |
| 25.03.2015 |
|
OK | Jarmo | keskiviikko, 25. maaliskuuta 2015 + 4 cm |
4,00 cm |
| 25.03.2015 |
|
OK | jar | ||
| 19.02.2015 |
|
OK | Jarmo | Padolla kaikki hyvin. Alemmasta putkesta vuoti kirkasta vettä kuten pitääkin koska venttiili puolillaan auki. |
4,00 cm |
| 15.02.2015 |
|
OK | Jari M | automaattimittarin tasoa säädetty -1cm, nyt nollataso -210cm Pato ulkoisesti OK |
3,00 cm |
| 06.01.2015 |
|
OK | jari | Ok |
5,00 cm |
| 15.12.2014 |
|
OK | Jarmo | Järvi jäässä ja jään paksuus noin 2 - 3 cm. |
8,00 cm |
| 09.11.2014 |
|
OK | Teemu Mustajärvi | 2,00 cm | |
| 02.11.2014 |
|
OK | Jarmo | sunnuntai, 2. marraskuuta 2014 - 4 cm |
-4,00 cm |
| 30.10.2014 |
|
OK | Jarmo | Padolla kaikki hyvin. |
4,00 cm |
| 16.10.2014 |
|
OK | Virpi Mustajärvi | 4.10.2014 |
-1,00 cm |
| 11.10.2014 |
|
OK | Jarmo | lauantai, 11. lokakuuta 2014 |
1,00 cm |
| 09.08.2014 |
|
OK | Jarmo | -11,00 cm | |
| 02.08.2014 |
|
OK | Jari Mustajärvi | Pisto-ojat kuivat |
-6,00 cm |
| 28.07.2014 |
|
OK | Jarski | Helteet ja sadeton kausi jatkuu, poistun mökiltä noin kahdeksi viikoksi. |
-6,00 cm |